Palstaviljely

Vuosaaren Uutelassa on opistolaisyhdistykselle vuokrattu puutarhapalsta-alue. Palstatoimintaa organisoi palstatoimikunta yhdistyksen hallituksen alaisuudessa. Toimikunta hoitaa ja hallinnoi sekä valvoo käyttö- ja hoito-ohjeiden noudattamista. Palstaviljelijät asioivat  palstatoimikunnan kanssa. Painikkeiden takaa   pääset sivun muihin osioihin.

Onko sinulla kysyttävää, kerrottavaa, mitä vaan. Ota yhteyttä.

Puuhakasta toimintaa on tarjolla esimerkiksi kesän ja syksyn palstatalkoissa, jossa huolehditaan alueen kunnossapidosta  talkoomuonituksen kera.  Muita hauskuuksia järjestetään mahdollisuuksien mukaan; niin retkiä kuin neuvontatilaisuuksiakin. 

Haluatko palstaviljeliäksi?

Palstaviljelijänä sitoudut noudattamaan sekä palstaviljelyohjeistusta että kaupunkiympäristön toimialan yleisiä ohjeita palstaviljelijöille. 

Palstaa haluavista on kerätty jonotuslista. Tällä hetykellä listalla on hakemuksia aina vuodelta2021. Monet ovat saaneet palstan muualta tai eivät enää halua olla jonotuslistalla. Joiltakin on ehkä jäänyt vastaamatta kyselyymme. Nyt olemme päivittämässä jonotustilannetta ajantasalle ja pyydämmekin sinua vastaamaan kyselyyn. Painikkeesta pääset kertomaan  haluatko vai etkö pysyä jonotuslistalla.   

Vapautuvat palstat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä jonotuslistalta ensisijaisesti lähiseuden asukkaille. Palstoja voidaan luovuttaa vain yksi  ruokakuntaa kohden. 

Letkukastelu palstoilla on ehdottomasti kiellettyä!

Kulovaroitus- ja  kulohälytystilan aikana avotulen teko on kiellettyä kaikkialla. Myös palsta-alueella. 

Me tulemme La 3.5.2025  Klo  11.00  jakamaan lannoitteet ja leppähake säkit Teille.

Tilaukset meille sähköpostilla :  asko.kiiskinen@kolumbus.fi  ,  teksti viestillä myös  Whats Apilla   0400 – 675548  myös soittamalla numeroon.

Yhteistyö terveisin

Oy FinEnerco Ab

Kiiskinen Asko    

0400 – 675548